STPS:n junioreille menestystä piirin taitokilpailuissa 2016

Juha-Pekka Turkka
26.10.2016

STPS:n juniorit menestyivät Kaakkois-Suomen piirin taitokilpailuissa Imatralla 28.10 ja 29.10.2016. Saldona kilpailuista oli yksi piirinmestaruus, yksi piirinmestaruushopea, yksi piirinmestaruuspronssi sekä yhteensä 12 taitomerkkisuoritusta (2 kultaa, 4 hopeaa ja 6 pronssia).

Perjantaina 28.10 Aapeli Turkka voitti piirinmestaruuden C14 (02-syntyneet) -ikäluokassa kultamerkkisuorituksen arvoisella ajalla. Suorituksellaan Aapeli saavutti itselleen paikan marraskuun lopussa Kuopiossa järjestettäviin SM-taitokilpailuihin, johon osallistumisoikeuden saa piirien kisoissa sarjojen voittajat sekä kultamerkin saavuttaneet. STPS:n menestystä C14-ikäluokassa täydensi toiseksi tullut Valtteri Pekkinen hopeamerkkisuorituksellaan ja D12 (04-syntyneet) –ikäluokassa kilpaillut Jesperi Turkka pronssimerkkisuorituksellaan.

Lauantaina 29.10. vuorossa olivat E- ja F-juniorit. E11 (05-syntyneet) -ikäluokassa Aapo Karttunen sijoittui hopeamerkillään neljänneksi ja Onni Koikkalainen saavutti pronssimerkin. E10 (06-syntyneet) –ikäluokassa Matias Kopra sijoittui kuudenneksi hopeamerkillään ja Eetu Ruuskanen saalisti pronssisen taitomerkin. Matiaksen loppuaika jäi harmittavasti 0,5 sekunnin päähän kultaisesta merkistä. F9 (07-syntyneet) –ikäluokan tyttöjen sarjassa Emmiina Olli saavutti kultamerkkisuorituksellaan kolmannen sijan. SM-kisoihin Emmiinalla on mahdollisuus päästä vasta vuoden päästä, koska ensimmäinen SM-ikäluokka on E10. F9-ikäluokan pojissa Aaro Hirvonen ja Leo Laamanen saavuttivat pronssiset taitomerkit. F8 (08-syntyneet) –ikäluokassa Tatu Siitonen saalisti hopeamerkin ja Elmo Turunen pronssimerkin.

 

Tulokset löytyvät tästä.