Kysely uuden strategian tueksi Teimme vuosi sitten kyselyn juniori STPS pelaajille ja vanhemmille. Teemme kyselyitä tasaisin väliajoin ja teemme vastauksien pohjalta arvioita toiminnastamme. Viime kyselyn jälkeen olemme tehneet muutoksia toimintaamme (esim. oopperatalkoiden poistuminen) ja arvioimme myös tämän kyselyn jälkeen tarvittavia muutoksia. Harrastustoiminnan kyselyn tarkoituksena on kartoittaa lapsen/nuoren jalkapallon harrastamista ja saada vastauksia tulevan strategian pohjaksi. Tavoite on saada informaatiota, mitä asioita voimme ja pitäisi toiminnassamme kehittää, jotta jalkapallon harrastaminen olisi lapselle/nuorelle ja heidän perheilleen mielekästä, motivoivaa ja merkityksellistä toimintaa. Uusi strategia luodaan vuosille 2026-2029 Kyselyn avulla saamme myös lapsen yhdessä vanhemman kanssa pohtimaan harrastamistaan ja harrastamiseen liittyviä tavoitteita. Toivomme mahdollisimman monen harrastajan/perheen vastaavan kyselyyn, jonka myötä saamme arvokasta tietoa seuran kehittämiseen. Ystävällisin terveisin: Juniori STPS Johtokunta Toiminnanjohtaja Kalle Husso Valmennuskoordinaattori Saska Saves |
|
|
|
|
|
Lapsi vastaa, vanhempi avustaa: Tavoitteet lapsen harrastamiselle: laita järjestykseen 1-5 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vastaa alla oleviin kysymyksiin seuraavan arvioinnin mukaan: 1. Täysin eri mieltä 2. Jokseenkin eri mieltä 3. En osaa sanoa 4. Jokseenkin samaa mieltä 5. Täysin samaa mieltä |
Harrastustoiminta: Lapsi ja aikuinen yhdessä pohtii kysymyksiä ja vastaa |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tiedotus ja viestintä: Huoltaja vastaa |
|
|
|
|
Varainkeruu, talkoot, harrastuksen kustannukset: Huoltaja vastaa |
|
|
|
|
Lopuksi voitte vielä yhdessä pohtia ja miettiä miten toivoisitte seuran kehittävän seuran, joukkueiden tai yleisesti harrastustoimintaa?Mikä teidän mielestänne on tärkeintä, kun mietitään uutta seuran strategiaa tuleville vuosille? |
|
|
|
|